sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Viimeinen lomapäivä

Se on sunnuntai-ilta. Aamulla kello soi seitsemältä. Päässä pyörii vain alkava arki, rutiinit ja kaikki muistamiset. Mietin kuumeisesti, olenko muistanut kaiken. Roopelle on hankittu kaikki syysvaatteet - vielä tänään haimme kaupasta parit colleget. Pikkumiehellä on uudet lenkkarit ja vanhat välikausivaatteet mahtuvat vielä tämän syksyn. Parturissa pikkumies kävi eilen ja äiti leikkasi kaverin kynnet tänään. Kaiken pitäisi olla valmista.

Äitilläkin on uudet työhousut. Työlaukku on pakattu. Eilen äiti leikkasi omat hiukset ja siisti maaliset kynnet. Kaiken pitäisi olla valmista. Kotikin on valmis arkeen. Rästihommat on tehty ja joka kolkka on siivottu. Pihalla ja varastoissa kaikki on kunnossa. Autokin on katsastettu.

Isi ja Ellu aloittavat arjen kotosalla. Ellun lomalla pitkiksi venyneet kynnet on leikattu. Karvanlähtökin alkaa olla lopuillaan. Isi kävi parturissa ja sopi jo famun kanssa hoitovuoroista ensi viikon työreissuja silmällä pitäen. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Arki saa alkaa!

Tänään oli onneksi vielä vapaata. Nukuimme pitkään, kuten aina vapaalla. Aamutoimien jälkeen lähdimme kohti Koffarin puistoa, vaikka Espoossa satoi aika rankastikin. Helsingissä ei onneksi satanut. Koffarissa kun oli puistokirppis, johon osallistuimme.

Valmis keittiö.

Keittiön pikainen muodonmuutos on saatu päätökseen.

Helsingissä oli vähän pilvistä, kun saavuimme Koffarin puistoon. Ehdimme hetken kirppistellä ennen kuin alkoi ripsimään vettä. Pakkasimme sitten kamat kasaan ja lähdimme keskustaan hoitamaan kauppa-asiat. Jo kävelymatkan aikana sade lakkasi. Keskustassa kävimme vain vaatekaupassa hakemassa Roopelle parit colleget syksyksi. Ja kun housut oli ostettu, paistoikin taas aurinko - ja kuumasti muuten paistoikin.

Aluksi oli pilvistä puistossa.

Roope kirppistelemässä.

Kuuteen saakka kirppistelimme ja nautimme samalla porottavasta helteestä. Satoikohan Espoossa koko päivän? Meillä oli onnea, kun sää suosi meitä. Ihan kaikkia kamoja emme saaneet kaupaksi, mutta päivän ruokarahat ainakin tienasimme. Ja ennen kaikkea saimme olla ulkona auringossa.

Isi ottaa arskaa ja Roope syö piirakkaa.

Vihdoinkin nämä avautuivat.

Ilta onkin mennyt pyykkiä pestessä ja arkeen valmistautuessa. Olen jo iltahommat tehnyt ja valmis unille. Eilen illalla jäin vielä Roopen kanssa rakentelemaan legoilla, ja lopulta taisimme puolilleöin koota legoja. Tänään on pakko painua hyvissä ajoin pehkuihin. Odottelen vielä, että rumpu pysähtyy, laitan pyykit ja teen valokuvatilauksen. Sitten sukellan höyhensaarille. Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja elokuuta kaikille!

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Hellettä puistoissa

Helteistä lauantai-iltaa! Vaikka kello on jo yli kymmenen, on ulkona vielä todella lämmin. Tosin jo hämärä. Selvästi syksyä kohti menemme. Muutamia keltaisia lehtiäkin jo bongasin. Maanantainahan se vaihtuu jo elokuu, ja meillä alkaa arki. Loma on mennyt kyllä ihan pelottavan nopeasti.

Linjan puistossa.

Keinumassa.

Nukuimme taas puolillepäivin. Jostain syystä äitillä olisi unta riittänyt vielä iltapäivällekin, mutta päätin nousta kuitenkin. Teimme aamutoimet, siistimme kodin ja hyppäsimme autoon. Ajoimme suoraan Kallioon. Isi lähti viemään autoa parkkiin, ja me Roopen kanssa suuntasimme Linjan leikkipuistoon. Puistossa meillä sitten kuluikin tovi. Aurinko porotti todella kuumasti. Roope leikki ja äiti luki puistonpenkillä kirjaa.

Kiipeilemässä.

Korkealla.

Viihdyimme porukalla Linjan puistossa niin kauan, että lopulta kaikilla tuli kova jano. Helle yllätti meidät. Emme olleet varautuneet niin kovaan paahteeseen. Kävelimme sitten Tokionrantaa pitkin Hakaniemen leikkipuistoon. Matkalla haimme evästä ja sitä juotavaa. Hakaniemen leikkipuistossa Roope leikki ja touhotti muiden lasten kanssa pari tuntia. Äiti ja isi makoilivat nurmikolla, lukivat lehteä, juttelivat ja ottivat arskaa. Aika rentoa!

Komea kiipeilyteline.

Taukopaikka.

Puistosta maltoimme lähteä kotiin vasta illemmalla. Ajelimme suoraan Jumboon. Isi ja Roope kävivät parturissa. Äiti kävi housut ensi talveksi ostamassa. Oli muuten tukalaa ja työlästä. En oikein osaa hahmottaa, minkä kokoinen nyt olen. Vuosi istumatyötä ilman vapaa-aikaa on tehnyt tehtävänsä. Tulevan vuoden on kyllä oltava erilainen. Muuten kunto menee ihan pakkasen puolelle. Ja se ei ole hyvä se.

Auringossa.


Roope kiinnostui äitin lehdestä.

Illalla kotosalla pesin pyykkiä, tein yläkerran viikkosiivouket, siistin kukkapenkit, kastelin kesäkukat ja hoidin tämän kesäloman viimeisen maalausurakan. Pojat leikkivät sillä aikaa junaradalla ja legoilla. Itse asiassa pojat ovat vieläkin legojen kimpussa. Äiti vain on jo matkalla unille.

Sammakkoperspektiivi.

Parturituolissa.

Huomiselle on luvattu vähän epävakaata säätä. Olimme kuitenkin puistoilua suunnitelleet. Saas nähdä, miltä taivas näyttää, kun heräämme. Huomenna on viimeinen lomapäivä, joten säästä huolimatta teemme päivästä rennon ja mukavan. Nyt leppoisaa lauantai-iltaa ja hyvää yötä!

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Hellettä

Unta olisi riittänyt paljon pidempäänkin, mutta tahdoin niin kovasti aurinkoon. Nousin siis ylös aika väsyneenä, tein pikaisesti aamutoimet ja suuntasin bikinit päällä juomakannu toisessa kädessä ja kirja toisessa kädessä ulos. Aika pilvistä oli sillä hetkellä.

Iltapäivällä välillä porotti ja välillä oli pilvistä. Olisin toivonut täyttä porotusta, mutta lopullisesti pilvet karkasivat taivaalta vasta illemmalla. Sitkeästi olin ulkona, luin ja koitin ottaa aurinkoa. Itseäni en saanut käristettyä pilvisyydestä johtuen. Ehkä vähän sain tankattua d-vitamiinia talven varalle kuitenkin.

Skeittaaja tahtoi pitkähihaiset "suojavaatteet" päälle.

Iltapäivän auringonoton ohessa luin kirjaa ja lehteä sekä leivoin pari peltillistä pikkuleipiä Roopen kanssa. Luin myös Roopelle kirjoja ja kerroin tarinoita. Roopella meinasi välillä olla vähän tylsääkin. Skeittilaudalla kaveri leikki pitkin pihaa.

Leppävaaran Angry Birds -puistossa.

Puistoilua.

Kotipäivän päätteeksi vietimme illan Angry Birds -puistossa. Famu tuli meidän seuraksemme. Aurinko porotti illan pilvettömältä taivaalta. Roope touhusi puistossa, ja me seurasimme touhuja. Puistossa oli paljon iloisia lomalaisia.

Roope ja famu.

Soittajapoika.

Puistosta Roope ja famu menivät famun luokse. Me isin kanssa kävimme vielä Cafe Zoceriassa kahdestaan kahvittelemassa. Tarjoilut olivat herkulliset ja seurakin oli toki hyvää. Oma olo oli vähän haikea, kun loma on lopussa ja pitkä työputki on edessä. Ennen lomanloppua pitää vielä koittaa nauttia viikonlopusta.

Kiipeilyä.

Kaupan kautta menimme famun luokse hakemaan Roopea. Hetkihän meillä meni vielä famulla. Kotona saimme suoraan mennä suihkuun ja iltatoimiin. Nyt saakin painua pehkuihin. Huomiselle on luvattu aurinkoa, joten jotain kivaa pitää keksiä. Ehkä käyn vielä alakerrassa suunnittelemassa huomisen ohjelmaa ja sitten sukellan pellavapeiton alle. Hyvää yötä ja helteistä viikonloppua!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Ideoita asuntomessuilta

Kävimme eilen asuntomessuilla Seinäjoella. Kello herätti kuudelta ja ennen kahdeksaa lähdimme matkaan. Haimme famun Leppävaarasta ja ajoimme Kuortaneelle. Roope ja famu menivät Airan luoksen kyläilemään, ja me isin kanssa jatkoimme Seinäjoelle ja messualueelle.

Messut jäivät ehkä hieman pliisuiksi. Suuria ahaa-elämyksiä ei syntynyt. Vain yksi kohteista oli sellainen, johon olisin voinut samantien muuttaa. Kerrassaan ihastuttava koti. Hintakin oli kohdillaan. Tontin kun vielä saisi.

Vaikka suuria elämyksiä eivät messut tarjonneet, sain sentään vähän inspiraatiota. Muutamia ideoita tänään toteutinkin. Tarkoitus oli ottaa koko päivä aurinkoa, mutta kesken auringonoton taivas täyttyi pilvistä, joten oli muutettava suunnitelmia. Huomenna saa sitten kyllä luvan porottaa koko päivän!







































Roope oli ollut todella reipas koko päivän famun ja Airan kanssa. Pikkumies oli ollut puhelias, kiltti ja iloinen. Ilokseni huomasin, että Roope jopa teititteli Airaa. Kaveri kyllä osaa olla uskomattoman fiksu. Kotimatkakin taittui mukavasti, vaikka olimme perillä vasta keskellä yötä. Tulipahan nähtyä kesäyökin.

Airan luona.

Aira, isi ja Roopen jalat.

Aira ja famu seuraavat, kun Roope polkee.

Huoltsikalla yöpalaa odotellessa.

Nyt olen jo peiton alla nukkumaan lähdössä. Toivon totisesti, että huomenna porottaa. Tahtoisin vielä nauttia auringosta ennen töiden alkua. Tänäänkin oli tarkoitus olla vain ulkona, mutta pilvisyys muuttui lopulta ihan sateeksi. Kävimme sitten hankkimassa maalia ja uudet ruokapöydän tuolit. Ilta menikin maalatessa ja sisustaessa. Nämä ideat tarttuivat messuilta.

Tuulikaapissa on sudittu mustaa.

Roope syö majassa jäätelöä.

Iltapala katettu uusien tuolien äärelle.

Roope jo syömässä.

Omaan silmään näyttää hyvältä.

Nyt toivottelen oikein hyvää yötä, sukellan peiton alle uuden sisustuslehden kanssa ja lopulta nukahdan makoisiin uniin. Huomenna herään linnunlauluun ja auringonpaisteeseen. Vaihdan bikinit päälle, nappaan lehden ja juomakannun kainaloon sekä suuntaan takapihan aurinkotuolille. Hyvää yötä!